Raskaus ja lentäminen lentokoneella – matkustaminen

Vaikka lentäminen ja matkustaminen yleensä onkin tavallisesti vaaratonta raskaana olevalle naiselle ja sikiölle, on hyvä ennen matkan varaamista jutella asiasta neuvolassa tai terveyskeskuksessa lääkärin tai vastaavan asiantuntevan henkilön kanssa. Mitä pidempi lentomatka on ja mitä erilaisempaan ympäristöön matkustaa, sitä suuremmalla syyllä kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan ennen matkaa.

Jos mahdollista, kannattaa esimerkiksi etelän matka ajoittaa suunnilleen siihen ajankohtaan, jolloin raskausaika on noin puolessa välissä (esim. raskauskuukaudet 4-7). Tämä siitä syystä, että tällöin yleensäkin riskit liittyen ennenaikaiseen synnytykseen tai keskenmenoon ovat pienemmät. Tällöin myös raskaus ei useinkaan synnytä niin paljon huonoa olotilaa kuin mahdollisesti alku- ja loppuraskauden aikana.



Pitkän lennon aikana olisi hyvä välillä kävellä lentokoneen käytävällä, sillä pitkä istuminen paikallaan lisää hieman riskiä veritulppaan. Kävelylle voi lähteä esimerkiksi tunnin välein. Jos matkakohteena on maa, jossa ruokahygienia ei ole parhaasta päästä, täytyy tähän asiaan kiinnittää huomiota ja katsoa tarkasti mitä syö ja pestä kädet (tai desinfioida) aina ennen ruokailua.

Normaalisti lentäminen ei aiheuta raskaana olevalle ja sikiölle ongelmia, mutta esimerkiksi istukan heikkous, sirppisolutauti, vaikea anemia ja tukkeumatauti saattavat aiheuttaa ongelmia. Sen sijaan terveelle raskaana olevan naisen raskaudelle ylhäällä taivaalla vallitsevat erilaiset olosuhteet, kuten esimerkiksi paine tai säteily ovat yleisesti ottaen vaarattomia.

Ennen lentomatkan varaamista kannattaa tarkistaa lentoyhtiön käytäntö raskaana oleviin matkustajiin. Kaikilla lentoyhtiöillä ei ole samanlaiset säännöt. Lentoyhtiö voi esimerkiksi vaatia todistuksen siitä, että raskaus on edennyt normaalisti.



Lentokoneesta kannattaa pyytää käytäväpaikka, jolloin tilaa on hieman enemmän ja käytävälle kävelemään siirtyminenkin onnistuu paremmin. Käytävälle on hyvä mennä välillä jaloittelemaan. Turvavyön voi laittaa vatsan ali niin, ettei se paina vatsaa. Juo matkan aikana paljon nestettä, voit ottaa lentokoneeseen mukaan vaikka parikin vesipulloa.

Raskaus ja lentäminen
Raskaus ja lentäminen


Raskauteen liittyviä linkkejä:
Terveyskirjasto: Raskaus
Terve.fi: Raskaus
Vau.fi: Raskaus
IS:n artikkeleita hakusanalla "raskaus"
Terveyskylä.fi: Raskauden tuomat muutokset ja yleiset huolenaiheet

Mainokset