Raskausviikot 0-4Raskausaika lasketaan alkavan viimeisten kuukautisten alkamispäivästä, vaikka hedelmöittyminen alkaa vasta kahden viikon päästä. Tavallinen merkki jo alkaneesta raskaudesta on kuukautisten poisjääminen. Ensimmäisen raskauskuukauden aikana kohtu muuttuu joustavammaksi raskautta ja sikiön kehitystä varten. Heti raskauden alussa on tarpeellista varmistua riittävän fooliohapon...
Synnytyksen jälkeinen masennus alkaa ensimmäisen kuukauden aikana synnytyksestä. Masennus on yleistä vastasynnyttäneillä äideillä, ja siihen liittyy suuria mielialan vaihteluja, unettomuutta, ruokahaluttomuutta sekä yleistä huonoa ja alakuloista oloa. Hyvin usein masennus koetaan voimakkaana muutama päivä synnytyksen jälkeen, mutta tämä epämiellyttävä olotila kaikkoaa...
Raskausarvet ovat hyvin yleisiä raskaudenaikana syntyviä arpia tai juovia, joiden syntymisen syynä on lähes aina nopeasti noussut paino raskauden aikana. Tällöin iho ei ehdi venymään tarpeeksi nopeasti vatsan ja muiden paikkojen kasvaessa, vaan ihon sidekudos repeää. Raskausarvet ovat lähinnä pelkkä kosmeettinen...
Raskausdiabeteksella tarkoitetaan naisen raskauden aikaista sokeriaineenvaihdunnan häiriötä. Sitä esiintyy Suomessa alle 10% raskaana olevista naisista. Osa näistä odottavista tarvitsee sairauden hoitoon insuliinia. Raskausdiabetes on riski sikiölle ja syntyvälle vauvalle (sikiön suuripainoisuus) ja se myös suurentaa äidin riskiä sairastua myöhemmin tyypin 2...
Kohdunulkoisessa raskaudessa munasolu kiinnittyy kohdun ulkopuolelle. Yleensä se kiinnittyy munatorveen, mutta joskus harvoin myös munasarjaan, vatsaontelon pintaan tai kohdun kaulakanavaan. Kohdun ulkokopuolinen raskaus on harvinainen, sitä esiintyy vain yhdessä tai kahdessa raskaudesta tuhannesta. Tälläinen raskaudentila on poikkeuksellinen, ja se täytyy lopettaa...
Loppuraskauden aikana tapahtuva verenvuoto voi liittyä supisteluun ja kohdunsuun avautumiseen, mutta se voi olla merkki myös synnytyksen käynnistymisestä. Vuotoa valuu normaalisti kohtuontelosta, mutta sen syynä voi joskus olla kohdunkaulan tai emättimen tulehdus, kasvain tai haavauma. Tähän vaihtelevansuuruiseen vuotoon voi liittyä kipuja...
Raskauden alussa tapahtuva alapään verenvuoto saattaa pelästyttää, mutta on kuitenkin melko yleinen ilmiö. Tämä vuoto muistuttaa yleensä kuukautisvuotoa, mutta on kuitenkin vähäisempää. Yleensä alkuraskauden aikainen vuoto on vaaratonta eikä aiheuta kipua. On arvioitu, että vähäistä alkuraskauden aikaista verenvuotoa esiintyy noin 20-25%...
Ultraäänitutkimusta käytetään terveyskeskuksissa ja sairaaloissa silloin kun halutaan nähdä ja tutkia ihmisen elimistöä. Ultraäänen ja sen tutkimusanturin avulla luodaan kaksiulotteinen kuva jota voidaan seurata reaaliaikaisesti näytöltä. Ultraäänianturia liikutellaan tutkittavan kohteen pinnalla (välissä vesiliukoista geeliä). Ultraäänitutkimus on oleellinen osa arvioitaessa sikiön kokoa...
Raskauden ajan pahoinvointi vaihtelee yksilöllisesti, toisilla se voi kestää koko raskauden ajan, toiset taas eivät tunne juurikaan minkäänlaista pahoinvointia. Vaikka raskausajan pahoinvointiin liitetään usein termi ”aamupahoinvointi”, tämä pahoinvointi ei tapahdu pelkästään aamuisin, vaan se voi kestää vaikka koko päivän. Pahoinvointi tuntuu...
Raskaus vaatii varsinkin tulevalta äidiltä myös joskus paljon uhrauksia ja lujaa mieltä. Sikiö saa äidin istukan kautta sen ravinnon ja ne myrkyt, joita äiti syö ja juo. Esimerkiksi tupakanpoltto ja alkoholin käyttö tulisi lopettaa kokonaan raskauden ajaksi. Tupakan polttaminen ja alkoholin...
Alkuraskauden oireita on paljon, ja niiden voimakkuus ja kestoaika vaihtelevat yksilöllisesti. Toisilla naisilla oireet ovat voimakkaampia ja kestävät pidempään, toiset taas pääsevät helpommalla. Raskauden ensioireita ja myös myöhemmän raskauden ajan oireita ovat muun muassa mielialojen vaihtelut, tiheentynyt virtsaamistarve, alavatsan nipistely, yleinen...
Raskaustestin voi suorittaa sairaalan laboratoriossa, mutta nykyään lähes aina raskaustesti tehdään kotona ostamalla apteekista raskaustestin suorittamiseksi vaadittava liuska, puikko tai muunlainen raskaustestiväline. Testi mitataan yleensä virtsasta, mutta mittauksen voi tehdä myös verestä. Teknisesti sanoen raskautestillä voidaan mitata verestä tai virtsasta istukkahormonin...
Yleensä vauvan hankkiminen ja raskaaksi hankkiutuminen on miehen ja naisen yhteinen päätös. Näin ei kuitenkaan aina ole. Jos ehkäisystä ei ole välitetty huolehtia, on suuri riski tulla raskaaksi jo ensimmäisen yhdynnän jälkeen. Kuitenkin, monesti jos parisuhde on kunnossa, yllätyksenäkin syntynyt raskaus...
Vauvan pituuden ja painon kasvua seurataan neuvolassa kasvukäyrän avulla. Pojille ja tytöille on omat kasvukäyränsä. Tämän seurannan ensisijaisena tarkoituksena on huomata mahdolliset ongelmat, jotka liittyvät vauvan kasvuun ja terveyteen. Painon suuri ja äkillinen putoaminen edellisestä mittauksesta voi olla merkki, että jokin...
Vauvaiän (0-1 vuotta) parasta ruokaa ja ravintoa on äidin rinnasta imetty äidinmaito. Yleisesti suositellaan pelkästä äidinmaidosta siirtymään myös muihin ruokiin noin 6 kuukauden iässä. Suositukset eri ikäisten vauvojen ravinnoksi: 0-6 kk: täysimetys, yli 4 kuukauden ikäisen voi antaa maistella joskus myös...
Vauvat nukkuvat tunnetusti paljon. Lähes kaikki pienet vauvat nukkuvat 12-20 tuntia vuorokaudessa, nukkumisajan jäädessä lyhemmäksi lapsen kasvaessa. Nukkumisen määrä, sikeys ja heräily ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Jo muutaman kuukauden ikäinen vauva saattaa nukkua huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisinä elinkuukausinaan. Jotkut vauvat saattavat...
Vauvat itkevät paljon. Syitä itkuun on useita, joista yleisimmät ovat nälkä, väsymys, seuran kaipuu ja epämukava olo (märkä vaippa, kuuma tai kylmä olo jne). Jos vauva itkee jatkuvasti, voi kyseessä olla koliikki. Koliikki tarkoittaa 2-4 kuukauden ikäisen lapsen runsasta, usein pitkiä...
Vauvalle nousee kuume hyvin usein nuhan yhteydessä. Vauvalla tai pienellä lapsella on kuumetta, kun kuumemittari näyttää 37,5 C tai enemmän kainalosta mitattuna ja 38 C tai enemmän peräsuolesta mitattuna. Jos vauvan kuume nousee melko korkealle, esimerkiksi 39 asteeseen, apteekista kannattaa ostaa...
Kaikki pienet vauvat pulauttelevat 1-2 viikon iästä lähtien. Pulauttelu tarkoittaa sitä, että vauva pulauttaa eli ”oksentaa” usein heti ruokailun jälkeen maitoa ulos suustaan. Tämä johtuu siitä, että pieni vauva ahnehtii maitoa usein liikaa ja liian nopeasti. Ruokatorven ja vatsalaukun välissä vauvalla...
Usein oksentelun ja ripulin lisäksi vauvalla on samaan aikaan myös kuumetta. Nämä kaikki ovat merkkejä maha- ja suoli-infektiosta. Tällöin vauvalle tulisi antaa paljon sokeri- ja suolapitoisia nesteitä, ja näitä kannattaa antaa vähän kerrallaan mutta usein. Voimakkaasti sokeroituja/makeutettuja mehuja tai muita juomia...
Pienen vauvan iho on ohut ja iholle muodostuvat näppylät ja muu ihottuma ovat hyvin yleisiä. Iho voi kutista ja olla kuiva, jolloin vauvan ihoa tulisi voidella pehmentävillä ja kosteuttavilla ihovoiteilla. Lisäksi kylvetyskerrat olisi hyvä jättää vain 1-2 kertaan viikossa ja lisätä...
Tällä sivulla on listattuna aikajanan muodossa asioita, jotka liittyvät vauvan motoriseen, kielelliseen ja henkiseen kehitykseen vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Vauvan kehitys on yksilöllistä: toinen vauva voi oppia asiat paljon nopeammin kuin toinen. 0-2 kuukautta vanha vauva – motorisesti avuton vauva ei...
Vauvan tai pienen lapsen flunssa ja nuha ovat hyvin yleisiä. Flunssaa, nuhaa ja yskää voi lapsen parin kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana esiintyä monta kertaa vuodessa. Pienen, alle 3 kuukautta vanhan vauvan nuhaan auttaa keittosuolatipat, joita tiputetaan nenään ennen ruokailun aloittamista ja...
Hyvin suuri osa vauvoista kärsii ensimmäisenä elinvuotenaan vatsa- ja ilmavaivoista. Nämä vaivat alkavat usein jo ensimmäisinä viikkoina syntymän jälkeen ja saattavat kestää jopa usean kuukauden ajan. Yleensä ilma- ja vatsavaivat alkavat helpottaa viimeistään 4 kuukauden iässä. Monesti pahimmat ilmavaivat ajoittuvat pian...
Imettäminen on hyvin tärkeä osa-alue vauvan elämää. Imettäminen ei ole pelkästään juuri oikeiden ravintoaineiden antamista rintamaidossa vauvalle, vaan myös turvallisuutta, kiintymystä ja läheisyyttä. Vauvan imetys on tärkeää äiti-lapsi-suhteen kannalta ja se myös suojaa äitiä muun muassa luiden haurastumiselta. äidinmaito pitää sisällään...
Maitoallergialla tarkoitetaan herkistyneisyyttä lehmänmaidon proteiinille ja se on kohtalaisen tavallinen vaiva varsinkin pienillä lapsilla. Perinnöllistä maitoallergiaa voi esiintyä jo vauvaiässä. Vauvan tai pienen lapsen suolisto ei pysty vielä käsittelemään muita kuin äidinmaidossa olevia proteiineja ja allergia syntyy tilanteessa, jossa lehmänmaidon proteiini...
Pientä muutaman viikon ikäistä vauvaa tarvitsee kylvettää vain 1-2 kertaa viikossa. Vauvan ihoa tarkkailemalla voi tunnustella sopivia kylvetyskertoja tietyn ajan kuluessa. Pieni vauva likaantuu usein vain vaipan pettäessä tai pulautusten seurauksena. Vähän vanhempaa vauvaa, esimerkiksi ryömimisikäistä ja ainakin osittain rintaruokinnan jättänyttä,...
Vauva ja vauvan hoito vaatii monenlaista tarviketta aina vauvalle sopivista kynsisaksista lastenvaunuihin. Kela jakaa jokaista syntynyttä vauvaa kohden perheeseen äitiyspakkauksen, joka kannattaa ottaa vastaan eikä vaihtoehtoisena saatavaa verotonta rahasummaa, joka oli vuonna 2009 suuruudeltaan 140 euroa. äitiyspakkauksessa on niin paljon hyödyllisiä...
Vaikka vauvojen ja pienten lasten vaatteita, sekä muita yleisiä tarvikkeita on helppo löytää tavallisista tavara- ja vaateliikkeistä, niitä voi toki tilata myös netistä. Netissä toimii paljon erilaisia jopa pelkästään lasten vaatteisiin erikoistuneita yrityksiä, joiden verkkokaupoista on helppoa ja usein melko edullistakin...