Vauvan kylvetys ja peseminen – kuinka usein pitää pestä?

Pientä muutaman viikon ikäistä vauvaa tarvitsee kylvettää vain 1-2 kertaa viikossa. Vauvan ihoa tarkkailemalla voi tunnustella sopivia kylvetyskertoja tietyn ajan kuluessa. Pieni vauva likaantuu usein vain vaipan pettäessä tai pulautusten seurauksena. Vähän vanhempaa vauvaa, esimerkiksi ryömimisikäistä ja ainakin osittain rintaruokinnan jättänyttä, pitää kylvettää useammin. Esimerkiksi 3-5 kylpykertaa viikossa voi olla sopiva määrä. Tämän ikäisen vauvan sopiva kylpyhetki on ennen nukkumaanmenoa. Kylvetys voi myös rauhoittaa vauvaa ja vauva voi nukkua levollisemmin.

Vauvan kylvettäminen onnistuu hyvin esimerkiksi asettamalla vauva kuivan pyyhkeen päälle pehmeälle alustalle ja sivelemällä lämmintä vettä pehmeällä pesusienellä vauvan iholle. Pienen vauvan kylvettämiseen sopii myös pesuvati ja vähän isomman vauvan kylvettämiseen sopii pieni muovinen kylpyamme. Tärkeää on pitää vauvasta koko ajan kiinni ja tukea päätä ja selkää varsinkin kun kylvettäminen tapahtuu pesuvadissa tai kylpyammeessa. Vauvaa ei saa jättää hetkeksikään yksin vaikka vettä ammeessa ei olisikaan paljoa.



Vauvan kylpysaippuaa voi sekoittaa kylpyveteen ja hiukset pestä varovasti lasten shampoolla vasta kun vauva on vähän isompi. Vastasyntyneen pienen vauvan kylvettämiseen riittää pelkkä lämmin vesi, joka riittää irroittamaan lian iholta.

Vauvaa kylvetettäessä olisi hyvä pestä erityisen huolellisesti seuraavat alueet: alapää ja alueet joiden kanssa vaippa on ollut kosketuksessa, kädet, jalat, sormien ja varpaiden välit, kasvot, kaula ja kaulapoimut, taipeiden piiloon jäävät alueet kuten kainalot ja polvitaipeet sekä korvien taukset.

Kylvettämiseen kannattaa ainakin aluksi varata aikaa ja tehdä asiat rauhallisesti, sillä kylvetys voi uutena kokemuksena pienestä vauvasta tuntua pelottavalta. Myös veden lämmön suhteen on hyvä olla tarkka, vesi pitäisi olla suunnilleen kädenlämpöistä mutta ei liian lämmintä, kylmää tai kuumaa.



Vauvan kylvetys ja peseminen
Vauvan kylvetys ja peseminen


Raskauteen liittyviä linkkejä:
Terveyskirjasto: Raskaus
Terve.fi: Raskaus
Vau.fi: Raskaus
IS:n artikkeleita hakusanalla "raskaus"
Terveyskylä.fi: Raskauden tuomat muutokset ja yleiset huolenaiheet

Mainokset